Yliopistojen IT

Etusivu

Yhteystiedot

IT UNIVERSITAS

Yhteistyötahot

Ohjeet, säännöt

Tapahtumat

Yhteistoiminta

Linkit

Vinkkinurkka

Päivitetty viimeksi 20.8.2004



Muuan yliopiston opettaja totesi kerran, että hän on saanut paljon hyviä neuvoja ja kuullut tietotekniikan uutisia kun on istunut aamukahvilla samassa pöydässä kuin tietotekniikan ammattilaiset. Voi olla, että epävirallinen ilman mitään etukäteisvalmistelua tapahtuva spontaani keskustelu on ollut synnyttämässä monia käyttökelpoisia innovaatioita. Monesti jälkeenpäin tulee kuitenkin mieleen, että tästähän silloin puhuttiin, mutta mitä ne siitä oikein sanoivat. Nyt olisi sellainen aparaatti olemassa.

Mitäpä jos voisikin tallentaa esitysaineiston, esiintyjän puheen, kuulijoiden kysymykset ja kommentit sekä heidän ilmeensä ja eleensä? Tarvittaisikohan enää sihteereitä pöytäkirjoja kirjoittamaan? Voi olla, että tarvitaan, mutta heidän työnsä ainakin helpottuisi. Ohjelmaa voisi kuvata kokouksen indeksoijaksi kun se tahdistaa kuvaruudun, äänet ja kamerakuvat kuten videoeditoinnissa samalle aikajanalle.

Tällainen ohjelmisto on Quindi, eikä edes kallis $299 yksin kappalein ostettuna, 14 päivän koekäytön voi ladata itselleen mutta hiukan arveluttavaa on se, että ohjelman versionumero on 1.0 - nehän tunnetusti ovat pikemminkin kokeiluversioita kenttätestausta varten.

Katsokaa tarkempia tietoja ja esittelyjä osoitteesta Quindi

Tuomo Myllynen