Sisältöön
Yliopistojen IT

Ylläpito: Ahti.Planman@uta.fi
Muutettu: 31.10.2008 13.04 Muokkaa


Yhteistoiminta

Keskeinen yhteinen tavoite on käyttäjähallinnon saattaminen tukemaan opiskelijoiden liikkuvuutta. Omasta kotiyliopistostaan käyttöoikeuden saanut opiskelija voi saada palveluja toisesta yliopistosta ilman, että hankkii täältä uuden käyttöoikeuden tai tarvitsee kotiyliopistostaan jonkin todistuksen.

Videoyhteydet muodostavat sellaisen yhteistoiminta-alueen, jossa tarvitaan yhteisiä sopimuksia, standardien valintaa, käyttötapojen yhtenäisyyttä, yhteisiä palveluja ja koulutusta. Koulutusta voidaan jakaa myös siten, että sama kurssi pidetään eri paikkakunnilla.

IT-johtajat kokoontuvat vähintään kaksi kertaa vuodessa pohtimaan yhteisiä asioita, keskustelemaan ongelmista ja niiden ratkaisuista ja oppimaan toisten kokemuksista. Tämä on tärkeä yhteistoiminnan muoto.

Tiettyjä erityisalueita ei voi hoitaa jokaisessa yliopistossa oman mielen mukaan, vaan tarvitaan yhteistyötä niin tietoturvan, palvelujen tarjonnan, ohjeistuksen ja toimintapolitiikan ja monen muunkin asian osalta.