nro 4/2003

Etusivulle /
Första sidan


Kokemuksia IT-oopperasta eli Korkeakoulujen ATK-päiviltä 2003

Aino Nyman, Tampereen yliopisto

Vuoden 2003 ATK-päivillä kuultiin komeaa oopperamusiikkia Helsingin yliopiston juhlasalissa pidetyssä avajaistilaisuudessa. Kun tapahtuma siirtyi laivalle, musiikkipuoli muuttui varsin Suomi-iskelmävoittoiseksi. Toisaalta, eihän laivan yökerhoon yleensä tullakaan La Traviatan tahdissa keinumaan.

kuva: Eero Roine

Olin ennakolta innoissani siitä, että päivät pidetään laivalla. Mukavaksi kokemukseksi reissu osoittautuikin. En ole kuullut kenenkään moittivan järjestelyjä, päinvastoin! Aiheista itseäni kiinnostivat eniten Helsingin yliopiston portaalihanke ja Nelli-portaaliprojekti. Tänä vuonna monet esitykset koskivat sellaisia hankkeita, jotka ovat parhaillaan työn alla monessa korkeakoulussa, ellei jopa kaikissa - tulee mieleen esimerkiksi sähköisen asioinnin kehittäminen, asianhallintajärjestelmien käyttöönotto, tietovarastohankkeet, tietohallintostrategiat, opiskelijoiden liikkuvuuden mukanaan tuomat järjestelmähaasteet, opetustietojärjestelmät jne. Tällaiset esitykset olivat kiinnostavinta kuultavaa. Saattoi vertailla kuulemaansa oman yliopiston kokemuksiin ja tilanteeseen.

Myöhään ensimmäisenä laivayönä menin käymään ulos vitoskannelle, jota pitkin pääsi kulkemaan laivan keulaan asti. Koko laivan kiertävällä kannella ei ollut ketään muita. Keulassa laivaan päin katsoessaan näki yläpuolellaan viisi kirkkaasti valaistua kerrosta, joissa kävi vilinä. Kaikissa ravintoloissa, kahviloissa ja yökerhoissa 550 atk-ihmistä piti kemujaan, eikä heillä ollut mitään tietoa millaisessa säkkipimeässä kylmässä matkaa tehtiin. Vain joltain Viron saarelta pilkahti silloin tällöin kalpea valo.

kuva: Martti Tammisto

Poikkeaminen Riiassa meni nopeasti. Olin itse käynyt kaupungissa lomalla heinäkuussa ja tuon reissun perusteella tiesin jo suunnilleen mihin satamasta kannattaa suunnistaa. Kävin työkaverini kanssa tutustumassa jugend-kaupunginosaan, vanhaan kaupunkiin ja kauppahalleihin. Poikkesimme tutuissa putiikeissa viini- ja balsamiostoksilla. Riiassa saimme niskaamme syksyn ensimmäisen räntäkuuron. Onneksi vanhan kaupungin puolella on runsaasti pieniä kahviloita, joissa saa erinomaisia kahviannoksia sekä muun muassa paikallisia liköörejä. Lopuksi kävimme vielä nostamassa tuopit lyhyelle Riian vierailulle, ja lähdimme satamaan vain hiukkasen horjuen niinkuin avajaisten laulajat neuvoivat.

Luulisin, että ensimmäiset esiintyjät neljän aikaan iltapäivällä saivat puhua verrattain tyhjille saleille. Ihmisille sanottiin, että palatkaa laivalle siinä neljän viiden välissä. Ehkä ensimmäiset esitykset olisi pitänyt aloittaa vaikkapa tuntia myöhemmin.

Tällä kertaa näyttelytilat tuntuivat olevan jotenkin sivussa. Niissä ei tullut kovin paljon käytyä. Laivan tilat tietysti asettivat selvät rajat esillepanolle, eikä kojuja voi käytävillekään pystyttää.

Matka oli siitä metka, että kerrankin oli oikein hyötyä yökerhoissa ja baareissa käydyistä keskusteluista. Kerrankin tiesi, että tämä kaikki on omaa väkeä, koska ei laivalle kuulemma juuri muita mahtunut. Satuin tapaamaan Helsingin yliopiston portaalihankkeen työntekijöitä yökerhossa ja sain tiedusteltua mm. heidän RSS:n käytöstään. Tulipa tutustuttua myös Lapin, Kuopion ja Jyväskylän yliopiston sekä HKKK:n ja TKK:n väkeen. Kyllä teki tutustumisen paljon helpommaksi kun kaikki olivat kerrankin varmasti samassa "hotellissa"!

Aino Nyman
Verkkopalvelusuunnittelija
Opinto- ja kansainvälisten asiain osasto
33014 Tampereen yliopisto
(03) 215 8977, aino.nyman@uta.fi


Etusivulle / Första sidan