Päivitetty viimeksi 16.4.2004

Takaisin sisällysluetteloon
IT Universitas nro 5 / 16. huhtikuuta 2004

Olen videokuvassa, olenko olemassa?

Leif Laaksonen, kehityspäällikkö, CSC

Tuntuuko sinustakin, että informaatioteknologia ei vapautakaan sinua kaikista arkisista rutiineistasi vaan luo uusia sellaisia? Haluaisitko kaiken virtuaalisen toiminnan ja olemisen vastapainoksi kokea asioita reaalimaailmassa? Oletko ihmetellyt miten intohimoisesti voidaan suhtautua videokuvan luomaan virtuaalisuuteen? Ei hätää, jos vastasit myöntyvästi edes osaan edellä esitettyihin kysymyksiin. Mitä todennäköisimmin et kärsi info-ähkystä vaan olet tavallinen elävä ja tunteva ihminen. Nykyisessä yhteiskunnassamme sekoittuvat kuvitteellinen ja reaalimaailma kuvaputken kautta. Kuvallisella viestinnällä on merkittävä rooli videokuvan käytössä puhutaanpa sitten videoneuvottelusta tai -streaming teknologiasta. Videokuvaa erilaisista lähteistä on kaikkialla ympärillämme. Pystymme omalta tutulta työpisteeltämme seuraamaan kirjavaa videolähdettä aina videovalvonnasta vuorovaikutteiseen kanssakäymiseen.

"Ymmärrämmekö kuitenkaan kaikkea virtuaalisuuteen liittyvää toimintaa ja olemusta?" pohtii Leif Laaksonen.

Videokuva on aistiärsykkeenä varmasti tullut elämäämme jäädäkseen. Mahdammeko kuitenkaan aina ymmärtää tätä mediaa ja erityisesti sen käyttöä ja hyödynnettävyyttä tutkimuksessa, opetuksessa ja viestinnässä? Tuskin ymmärrämme, uskallan väittää.

Olemme sidottuja aikaan ja tilaan

Videoteknologian käyttötavoissa on kuitenkin nähtävissä selviä johdonmukaisuuksia, jotka helpottavat teknologian käyttöönottoa ja oman minän suojelua. Me ihmiset olemme kautta historiamme toimineet maantieteellisesti ja usein rajatussa ympäristössä. Ihmisen evoluutiossa ja hengissä pysymiselle on läsnäololla (presence) ollut keskeinen merkitys tilan hahmottamiselle ja toiminnan määrittämiselle - olemassaololle (being). Havainnointi (perception) on ehkä keskeisin toiminto, joka tukee hengissä pysymistä. Tämän takia arvioimme jatkuvasti ulkoisten ärsykkeiden todenmukaisuutta. Mikäli impulssivyöryssä pystymme käsittelemään ja ratkaisemaan asioita, voimme saavuttaa hyvän olon tunteen. Psykologiassa puhutaan virrasta (flow), jolla tarkoitetaan toimintaan liittyvää tunnetta (useimmiten hyvän olon tunnetta).

Tiedon ja osaamisen kasvun myötä ihmiskunta on laajentanut avaruudellista hahmottamiskykyään ja joutuu ottamaan kantaa asioihin, jotka eivät ole käsin kosketeltavissa. Usein tämä on jopa ajatuksellisestikin vaikeasti hahmoteltavissa. Meidän on pakko hyväksyä se, että maailma jatkuu niin fyysisenä kuin henkisenä pitkälti yli sen, minkä paljaalla silmällä voimme havainnoida.

Historiallisesti, aina ensimmäisistä yliopistoista lähtien, ovat opiskelijat aina tulleet opettajien luo yliopistoihin. Nykyinen lähtökohta, jossa yliopistot tulevat opiskelijoiden luokse, asettaa aivan uusia ja odottamattomia haasteita. Tätä ei voi toteuttaa ilman jonkinasteista virtuaalisuutta, joka syntyy ajan ja paikan siirtona. Hyvä esimerkki tästä on Cyberinfrastructure-projekti Yhdysvalloissa. Avoimella pääsyllä tiedon lähteille pyritään siihen, että kaikki ovat havainnoitsijoita (tutkijoita). Näin poistetaan myös raja-aitoja ja luodaan uusia tutkimus- ja oppimisympäristöjä. Opetus- ja tutkimussektori ovatkin lähteneet ennakkoluulottomasti tälle poikkitieteelliselle virtuaalisuuden tielle. Ymmärrämmekö kuitenkaan kaikkea virtuaalisuuteen liittyvää toimintaa ja olemusta?

Olemme ihmisinä vielä hyvin riippuvaisia havaintokykymme rajallisuudesta. Nykyisin kuitenkin harvoin enää on kysymys hengissä pysymisestä. Kaikesta virtuaalistamisesta huolimatta täytyy aina muistaa, että elämme fyysisesti rajatussa maailmassa. Videoteknologian käyttö voi myös olla niin yksi- kuin kaksisuuntaista. Tehokkaimmillaan se on silloin kun päästään vuorovaikutukseen. Tämän kontekstiin ymmärtämiseen sopii hyvin termi informaatioekologia, joka painottaa viestinnän yhteisöllisyyttä.

Kun rakennetaan virtuaaliyliopistoja/tai -ryhmiä, kannattaa aina muistaa seuraavat välttämättömät virtuaalimaailman (informaatioekologian) komponentit, jotka liittyvät tiedon ja osaamisen jakamiseen:

• maantiede (geography) tai tila jossa toimia,
• identiteetti (identity) tai henkilöllisyys,
• kanssakäyminen ja tietoisuus (communication & awareness) sekä
• yhteisö, jonka kanssa vuorovaikuttaa (community).

Videoneuvottelut ja videostreaming-teknologia ovat selvästi kehittymässä osaksi toimintaympäristöämme ja aktiivitiloiksi, joita voidaan kuvata metaforalla "työpöydän uusi ulottuvuus", jossa voidaan niin toimia, ajatella kuin olla. Tässä suhteessa ei pidäkään pyrkiä videoneuvotteluun vaan teknologian mahdollistamaan paikkariippumattomaan vuorovaikutukseen. Hyvä esimerkki on Grid-yhteisön kehittämä Access Grid -konsepti, jossa puhutaan vuorovaikutustilasta, johon uppoudutaan.

Tulevaisuus saapuu aina vähän liian aikaisin ennen kuin suostumme luopumaan nykyisyydestä

Yliopistoissa tehtiin 1990-luvun alussa mittavia investointeja ISDN-videoteknologiaan. Samalla rakennettiin toinen toistaan hienompia videoneuvottelutiloja. Tämän takia oli ymmärrettävää, että yliopistoissa ei oltu kovin innostuneita siirtymään IP-teknologiaan perustuvaan H.323-teknologiaan 90-luvun lopussa, vaikka kustannussäästöt olivat ilmeisiä. Nyt on siirtyminen H.323-teknologiaan tapahtunut ja vanhat ISDN-pohjaiset järjestelmät ovat vähäisessä käytössä. Korkeakouluihin on luonnollisesti rakentunut oma infrastruktuurinsa hoitamaan monipistevideoneuvotteluihin tai videostreaming-teknologiaan perustuvia palveluja. Monessa korkeakoulussa osaaminen on kuitenkin vielä aika pienen mutta aktiivisen joukon käsissä.

Mitä tässä teknologian siirtymässä opittiin? Itse videoneuvottelujen käytössä ei ehkä niin hirveästi mutta teknologian käyttökynnys laski huomattavasti. H.323-teknologia on myös mahdollistanut teknologian laajan käyttöönoton, koska kaikki yliopistojen tietokoneet on kytketty FUNET-runkoverkkoon, ja tavallinen henkilökohtainen työasema voidaan haluttaessa varustaa henkilökohtaisella videoneuvottelulaitteella. Samalla kustannusrakenne on siirtynyt käyttökustannuksista hankinta- ja ylläpitokustannuksiin. Nykyisilläkin videoneuvottelulaitehinnoilla ei voida olettaa, että kovin suuria määriä henkilökohtaisia työasemia varustetaan kunnollisilla videoneuvotteluvarusteilla. Laitteiden suuri määrä on kuitenkin mahdollistanut yhä laajenevan käyttäjämäärän.

Käytännön kautta on myös opittu, että PC-laitteisiin kytkettävät videoneuvottelulaitteet ovat hyvin häiriöherkkiä, esimerkiksi käyttöjärjestelmä- tai ohjelmistopäivitysten yhteydessä. Tämän takia huonekohtaiset videotilat ovat yhä suositumpia, koska ne varustetaan yleensä PC-laitteesta riippumattomalla järjestelmällä. Itse olen myös huomannut, että monet suosivat videoneuvottelujen pitämistä tilassa, joka on selkeästi eristetty omasta työtilasta. Tässä voikin olla kyseessä oman identiteettinsä suojelemisesta ja haluttomuudesta paljastaa liikaa omasta elintilasta.

Teknologian käyttöönottoa ja käytön edistämistä pitää vielä jatkaa. Teknologian käytettävyys ei kuitenkaan ole teknologiaa vaan ihmisten toimintatapojen muuttamista ja ymmärtämistä. Tämän takia on suotavaa, että korkeakoulut oppivat yhdessä teknologian mahdollistamia toimintakäytänteitä. Tätä työtä on tarkoitus jatkaa tuottamalla ja keräämällä osaamista ja materiaalia seuraaviin osa-alueisiin:

• videoneuvottelun käyttöön liittyvän teknisen ja pedagogisen tuki- ja koulutusmateriaalia kartoitus ja kokoaminen
• videoteknologian asiantuntijarekisterin luominen (tekninen ja pedagoginen)
• korkeakouluissa käytössä olevien videoneuvottelulaitteiden ja -tilojen rekisteri
• korkeakoulujen videoteknologian yhteyshenkilöverkoston luominen
• rekisteri korkeakoulujen käytössä olevista videoneuvottelusilloista ja siltapalvelujen varausjärjestelmä
• videoneuvottelun FAQ
• tietopankki videoneuvottelulaitteista, kuvauksia testatuista laitteista ja suosituksia laitekokoonpanoista
• tietoa videostreaming-teknologiaan perustuvista mediatallenteiden tuottamisesta ja suosituksia toimintamalleiksi

FUNET- Suomen suurin oppimisympäristö

Videoteknologia on loistava keksintö ajan, paikan ja tilan siirtoon. Tilaisuuksia voidaan videoida ja tallenteet voidaan siirtää palvelimille katsottavaksi streaming-teknologialla haluttuun aikaan. Tämä muistuttaa hyvin paljon aikaa, jolloin nauhoitteet siirrettiin VHS-nauhalle ja nauhaa voitiin haluttaessa katsoa. Streaming-teknologia tuo kuitenkin yhden lisävapausasteen. Nauhoitetta voi katsoa missä tahansa, kunhan on tarvittava tietoliikenneyhteys käytettävissä. Tässä suhteessa streaming-teknologia poistaa niin ajan kuin paikan rajoitteita.

Videoneuvotteluteknologian pääfunktio on poistaa paikkaan ja tilaan liittyviä rajoitteita. Videoneuvotteluteknologialla voidaan liittää avaruudellisesti kaukana toisistaan olevat tilat yhteen ja luoda illuusio siitä, että toimitaan samassa tilassa.

Videoneuvotteluteknologia on vasta lähestymässä hyväksyttävää tasoa henkilökohtaisessa läsnäolossa. Täydellisen hyväksynnän se voi saada kun se täyttää (ainakin) seuraavat kolme komponenttia:

• läsnäolo realismin avulla (aistittava läsnäolo ja luonnollisuus),
• läsnäolo liikkeen avulla (avaruudellinen läsnäolo) ja
• läsnäolo immersion avulla (mukana olo ja sidonnaisuus).

Hyviä ja toimivia esimerkkejä, jotka kestävät hyvin kansainvälisen vertailun, löytyy jo useimmista korkeakouluistamme ja CSC:stä. Työ eikä varsinkaan kehitys ei kuitenkaan lopu tähän, vaan toimintaprosesseja pitää kehittää vastaamaan ihmisten tarpeita ja opetussisältöjä. Teknologia etenee huimaa vauhtia ja mahdollistaa yhä realistisemman virtuaalisen toimintaympäristön, jolloin raja oikean ja kuvitteellisen välillä häviää. Olemme kokonaan omien aistiemme vaikutelmien varassa, joita tunnetusti on helppo hämätä. Voidaan kuitenkin huoletta sanoa, että videoteknologia auttaa jo tänä päivänä yliopistojen tehtävää palvella yhteiskuntaa ja sen kansalaisten hyvinvointia. Hallitsemalla tämän päivän teknologiaa, saamme hyvät valmiudet ymmärtää ja hallita huomisen haasteet.

Olen kirjoituksessani lainannut ja tulkinnut vapaasti Jari Takatalon gradua ("Being and acting in virtual environments", 2002) ja Jani Tiihosen työmuistiota VideoFunet-hanketoimeksianto videoteknologiasta korkeakoulujen IT-johtajille, 2004.