Yliopistojen 
IT

Etusivu

Yhteystiedot

IT 
UNIVERSITAS

Yhteistyötahot

Ohjeet, 
säännöt

Tapahtumat

Yhteistoiminta

Linkit

Vinkkinurkka

Päivitetty viimeksi 28.1.2005



Takaisin sisällysluetteloon
IT Universitas nro 7 / 28. tammikuuta 2005

Informaatio-oikeudelliset pelisäännöt yliopistohallinnossa -hanke käynnistyy

Jukka Kultalahti, professori ja Jukka Tuomela, yliassistentti, Tampereen yliopiston oikeustieteiden laitos

Tampereen yliopiston oikeustieteiden laitos on käynnistämässä OPM:n tuella informaatio-oikeuden hanketta, jonka keskeisenä tavoitteena on lisätä informaatio-oikeudellisten pelisääntöjen tuntemusta. Informaatio-oikeudella viitataan oikeudenalaan, joka tutkii yksilöiden ja yhteisöjen oikeuksia ja velvollisuuksia hankkia, käyttää, luovuttaa, julkaista tai muuten käsitellä informaatiota.

Informaatio-oikeudellisilla säännöillä osoitetaan mm. kenellä on määräämisvalta informaatioon (ks. esim. Wallin - Konstari, Julkisuus- ja salassapitolainsäädäntö 2000, s. 32-33). Informaatio-oikeus ulottuu siten useille perinteisille oikeudenaloille ja sisältää sekä julkisoikeudellisia että yksityisoikeudellisia aineksia. Siihen liittyvät olennaisesti myös yksilöiden perusoikeudet ja niiden toteutuminen sekä lainsäädännössä että käytännön tasolla. Alalle on tyypillistä lainsäädännön jatkuva kehitystyö, mutta aina ei ole tarpeen säätää erillistä IT-lainsäädäntöä. Voimassa olevien lakien tulkinnassa on vain otettava huomioon uudet käsitteet, tekniikat ja välineet.

Tarvitaan yhteisiä pelisääntöjä

Hanke tähtää erityisesti korkeakoulujen hallinnossa ja niiden välisessä yhteistyössä (esim. JOO, HAKA) esiin nousseiden tietotarpeiden tyydyttämiseen. Tiedontarvetta esiintyy niin yksittäisissä yliopistoissa kuin Suomen virtuaaliyliopiston toiminnassa ja muissa erilaisissa korkeakoulujen välisissä yhteistyöelimissä. Hankkeen yhteydessä on tarkoitus järjestää ko. pelisääntöjä koskeva tietomateriaalin tuottaminen ja ylläpito pysyvämmälle kannalle. Samalla toiminta kytketään osaksi virkamies- ja täydennyskoulutusta (esim. korkeakouluhallinnon koulutusta).

Hankkeen taustalla on tietotekninen kehitys, jonka seurauksena informaatio-oikeudellinen sääntely on käynyt yhä keskeisemmäksi osaksi hallinnon, yritysten ja yksityisten ihmisten toiminnan ohjausta. Tarvitaan yhteisiä pelisääntöjä, jotta eri osapuolet tietäisivät arkipäivän toiminnoissaan omat oikeutensa ja velvollisuutensa. Informaatio-oikeudellisten pelisääntöjen tunteminen liittyy monenlaisiin käytännön tarpeisiin.

Jukka Tuomela (vasemmalla) ja Jukka Kultalahti (oikealla) arvioivat oikeutta kuvaruudulla.

Esimerkiksi korkeakoulutoimintojen kehittäminen ja yliopistojen välinen yhteistyö näissä asioissa edellyttää mm. henkilötietojen luovuttamiseen liittyvien pelisääntöjen tuntemusta. Henkilötietoja käsittelevä yliopistojen henkilökunta tarvitsee vähimmäistiedot tietosuojan sääntelystä. Sähköiseen asiointiin puolestaan liittyy tunnistamistarpeita, joita koskeva sääntely on vaikeasti hahmotettavissa ja siihen sisältyy harkintaa. Ajan tasalla olevaa tutkimustietoa informaatio-oikeuden alalta voidaan hyödyntää myös lainsäädännön kehittämis- ja valmisteluhankkeissa.

Tiedontarve koskee ainakin seuraavanlaisia asiakokonaisuuksia:

  • sähköinen viestintä (tiedottaminen, markkinointi, joukkoviestintä, sananvapaus)
  • sähköpostin ja tietoliikenneyhteyksien käyttö (luottamuksellisen viestin suoja, yksityisyyden suoja; henkilökunta, muut yhteisön jäsenet, sähköpostin ja muun tietoliikenteen valvonta, etäkäyttö)
  • tietosuoja (henkilötietojen käsittelyn edellytykset ja yleiset periaatteet, tiedollinen itsemääräämisoikeus, informointi henkilötietojen käsittelystä, tietojen tarkastamisoikeus)
  • muut tietoturvallisuusvelvoitteet (virustorjunta, haittaohjelmat, oikeudettoman käytön estäminen yms.)
  • sähköiset asiointipalvelut (viranomaisasiointi, palautejärjestelmät, verkkokauppa, ilmoittautuminen, tunnistaminen)
  • asiakirjahallinto (asiakirjajulkisuus, salassapitovelvoitteet, asianhallintajärjestelmät, sähköinen arkistointi)
  • ostopalvelut (tietoliikenneyhteydet, rekisterien ylläpito, ulkoistaminen, sopimukset, tietojärjestelmien hankinta)
  • sähköiset kirjastopalvelut
  • muu yksityisyyden suojan turvaaminen (kameravalvonta, muu tekninen valvonta)
  • tekijänoikeudet (erityisesti verkkojulkaiseminen).

Tavoitteena yliopistoyhteisölle tarpeellisia tietopaketteja verkkoon

Tiedontarvetta on paitsi korkeakouluhallinnossa (esim. henkilöstö-, talous-, opintoasiain- ja tietohallinnossa), myös opiskelijoiden sekä opetus- ja tutkimushenkilökunnan keskuudessa. Nyt käynnistyvässä valtakunnallisessa hankkeessa on tarkoitus tuottaa ja koota verkkoon edellä mainituista aihepiireistä ongelma- ja asiaperusteisia tietopaketteja korkeakoulutoiminnan näkökulmasta. Paketit on tarkoitettu koko yliopistoyhteisön käyttöön, niin opiskelijoille kuin henkilökunnallekin (käyttäjät, käsittelijät, palvelujen tuottajat ja ylläpitäjät).

Käynnistämisvaiheessa tuotetaan verkkoon kaksi tietopakettia:
1) henkilötietojen käsittelyn yleiset pelisäännöt korkeakouluissa ja
2) sähköisen asioinnin yleiset pelisäännöt korkeakouluissa.

Näissä tarkastellaan informaatio-oikeudellista lainsäädäntöä kokonaisvaltaisesta näkökulmasta siten, että muidenkin kuin juridisen koulutuksen saaneiden on mahdollista saada tietopaketeista helposti perusymmärrys näistä kysymyksistä. Pakettien tavoitteena on antaa kokonaisnäkemys sääntelyn perusperiaatteista ja keskeisestä sisällöstä. Verkkojulkaisusta tiedotetaan mm. tässä lehdessä.

Jos hankkeen kokonaisrahoitus järjestyy, jatkossa on tarkoitus tuottaa verkkoon koordinoidusti ja valtakunnantasoisesti korkeakouluja palvelevia ja jatkuvasti päivitettäviä tietopaketteja muistakin edellä mainituista aihepiireistä. Tällöin voidaan myös tuottaa yksityiskohtaisempaa tietoa sääntelystä. Tietopaketteihin liittyen annetaan myös täydennyskoulutusta sellaisista sääntelyteemoista, jotka nousevat ajankohtaisiksi lainsäädännön uudistumisen tai tietohallintotoimintojen muuttumisen vuoksi.

Yhteistä tietoa opetus- ja tutkimusyhteistyöllä

Hankkeen toteuttamisessa on tarkoitus olla yhteistyössä eri korkeakoulujen ja useiden muidenkin tahojen kanssa. Yhteistyö on luonteeltaan opetus- ja tutkimusyhteistyötä, jossa hanke yhtäältä palvelee eri yliopistojen intressejä ja toisaalta hankkii asiantuntemusta muista yliopistoista.

Hankkeen toteuttajat toivovat saavansa tiedontarpeita koskevia ajatuksia, ideoita, ehdotuksia ja myös tietoja muualla mahdollisesti tehdyistä selvityksistä asiassa. Tiedot voi lähettää esimerkiksi sähköpostilla osoitteeseen jukka.tuomela@uta.fi tai jukka.kultalahti@uta.fi tai postitse osoitteeseen: Jukka Tuomela, Oikeustieteiden laitos, 33014 Tampereen yliopisto.